Kategoriat
Kisat

Pyöräilyn vedonlyönti

Pyöräily on yksi seuratuimpia urheilulajeja Euroopassa ja luonnollisesti myös vedonlyöjien suosiossa. Japanin ratapyöräily Keirin on suoraan suunniteltu juuri vedonlyöntiä varten, mutta Euroopassa pelaajat keskittyvät perinteiseen maantiepyöräilyyn.

Eniten kohteita suomalaisille soveltuvilla pelisivustoilla on siis isoista ympäriajoista, yksipäiväisistä klassikoista ja nyt vuonna 2020 toki myös Olympialaisten pyöräilystä.

Parhaat sivustot pelaamiseen

Lähtökohtaisesti tärkeintä vedonlyöntisivuston valinnassa on tietenkin hyvien kertoimien löytäminen. Kärjessä kerroinvertailussa ovat yleensä kansainväliset, vedonlyöntiin erikoistuneet sivustot kuten Pinnacle tai Bet365. Prosenttienkin erolla on suuri vaikutus siihen onko vedonlyönti voitollista pitkällä aikavälillä.

Pelatuimmilla markkinoilla kuten Tourien voittajavedoissa kertoimet eri sivustojen kertoimet ovat usein hyvin lähellä toisiaan, varsinkin suosikkien osalta. Sen sijaan yllätysvoittoja hakiessa vaihteluväli kasvaa huomattavasti. Yksi sivusto voi tarjota kerrointa 50, toinen 100 eli tuplasti. Näissä pelaamista kannattaa usein hajauttaa useammalle sivustolle hyödyntäen parhaat kertoimet kullekin vaihtoehdolle.

Toinen huomioitava seikka on kohdevalikoiman laajuus. Siinä missä vaikkapa kaikkien eurooppalaisten liigojen jalkapallo-ottelut ovat pelattavissa käytännössä kaikilla vedonlyöntisivustoilla, on pyöräilyn tarjonta rajoitetumpaa. Tourit ja klassiset monumentit löytyvät monesta paikasta, mutta pienempiä kisoja voi joutua kaivamaan.

Isomman kassan vedonlyöjälle kiusana ovat myös pelisivujen asettamat pelaajakohtaiset rajoitukset eli limiitit. Voitollinen pelaaja huomaa usein että jossain vaiheessa panosrajaa lasketaan. Käytännössä kaikkien enemmän pelaavien on hakeuduttava useamman sivuston asiakkaaksi.

Veikkaus on itse asiassa monen ammattipelaajan suosiossa juuri koska tällaisia rajoja ei sieltä aseteta. Kertoimissa ja kohdevalikoiman laajuudessa se useimmiten kuitenkin häviää kilpailijoille.

Pelaamisessa kannattaa miettiä myös rahansiirtojen helppoutta ja varmistaa että mahdolliset voitot ovat verotonta tuloa. Kätevyydessä usein nettikasinot voivat olla paras vaihtoehto. Yhä usemmalla niistä voi ruletin ynnä muiden onnenpelien lisäksi harrastaa urheiluvedonlyöntiä.

Nettikasinoissa viime vuosien trendi on ollut Pay n Play, joka tarkoittaa että rahat voi siirtää pelitilille helposti ja nopeasti verkkopankkimaksulla. Voitot kotiutetaan samaa kautta jopa minuuteissa. Nykyisin myös vedonlyönti ilman rekisteröitymistä on mahdollista. EU-alueelta käsin toimivilta sivustoilta voittojen kotiutus on pelaajalle verotonta.

Vertailua eri pelisivustojen välillä voi tehdä kerrointen perusteella siihen erikoistuneilla sivustoilla, joita voi hakea ”odds comparison” termillä. Harmillisesti usein pyöräilyn kertoimia voi olla hankalampi löytää valmiista taulukoista, ja niitä täytyykin itse käydä eri firmoista tarkastelemassa.

Vinkit vedonlyöntiin

Pyöräilyn vedonlyönnistä tekee erityisen mielenkiintoista se että subjektiivisilla arvioilla on edelleen iso merkitys. Esimerkiksi jääkiekon tai koripallon kaltaisissa sarjoissa vedonlyöjät laativat laskentataulukoita joista saadaan kaavojen kautta maaliodottaman eli xG:n tyyppisiä lukemia, joita puolestaan verrataan markkinoiden tarjoamiin kertoimiin.

Pyöräilyssä tämän tyyppinen ”excel”-vedonlyönti on haastavampaa sillä jokainen kisa ja etappi on hyvin yksilöllinen, ja kilpailuja jokaisella kautta kohti on yleisesti vähemmän. Varsinkin etappivoitoissa on suuri merkitys sillä lähteekö yksittäinen pyöräilijä tavoittelemaan voittoa, jonka taas ratkaisee oman kunnon lisäksi tiimitaktiikka. Etappia ei siis suinkaan aina voita yleisesti ”paras” pyöräilijä.

Tallin taktiikoita ja ajajien kuulumisia voi uutissivustojen lisäksi seurata sosiaalisen median kautta. Usein juuri Twitterin kaltaisissa palveluissa uusimmat tiedot saa ensimmäisenä. Palvelussa on myös runsaasti pyöräilyn aktiivisia seuraajia ja vetovinkkejäkin jaellaan silloin tällöin.

Moniin ”tipster”-tileihin jotka jakavat päivittäisiä super-vinkkejä kannattaa kuitenkin suhtautua skeptisesti. Pitkässä seurannassa harva on todella voitollinen ja usein näillä houkutellaan maksullisten vihjepalveluiden asiakkaiksi.

Parhaana vinkkinä pyöräilyn vedonlyöntiin voisi siis pitää lajin laajaa ja aktiivista seuraamista useissa medioissa. Ja tämän fanilta käy luonnostaan!

Kategoriat
Kisat

Kevätklassikot 2020

Maantiepyöräilyn kevätklassikot ovat yhden päivän pituisia, eurooppalaisia ammattilaiskilpailuja. Kategorian alle on nykyisin laskettu yhä enemmän kisoja, vaikka tiettyjä arvostetaan yli muiden ”varsinaisina” klassikkoina eli monumentteina.

Useita näistä on ajettu jossain muodossa jo 1800-luvulta saakka. Klassikot ajetaankin usein verrattain karuilla reiteillä, tunnetuimpana tietysti mukulakivillä päällystetyt osuudet. Englanniksi nämä tunnetaankin nimellä cobbled classics. Kevään vaihtelevat kelit tuovat vielä lisämaustetta, ja räntäsadekaan ei ole poikkeuksellista.

Yhden päivän formaatti mahdollistaa usein myös yllätysvoittajia, koska tiimitaktiikka ei ole niin keskeisessä roolissa kuin pitkillä, etapeista koostuvilla toureilla. Jotkut ammattilaispyöräilijät tunnetaankin juuri klassikkojen spesialisteina. Klassikot ovat siis myös suosittuja vedonlyöntikohteita.

Kevätlassikot ovat, vaihtelevasti, olleet osa kansainvälisen pyöräilyliiton kilpailukalenteria. Nykyisin suurin osa arvostetuimmista kevätklassikoista ovat osa UCI:n World Touria, johon kuuluvat myös suuret ympäriajot.

Kevään 2020 kausi

2020 klassikot ja ”klassikkomaiset” kisat ajetaan seuraavasti:

Omloop Het Nieuwsblad

  • Aika: 29.2.2020
  • Paikka: Gent, Belgia
  • Reitin pituus: miehet 200 km, naiset 130 km
  • Belgian ammattilaispyöräilyn avauskisa

Kuurne-Brussels-Kuurne

  • Aika: 1.3.2020
  • Paikka: Kuurnesta Brysseliin ja takaisin, Belgia
  • Reitin pituus: 200 km

Strade Bianche

  • Aika: 7.3.2020
  • Paikka: Toscana, Italia
  • Reitin pituus: miehet 176 km, naiset 103 km
  • Uusi klassikko vuodelta 2007, ajetaan osin valkoisilla sorateillä mistä nimi strade bianchi

Milan-San Remo

  • Aika: 21.3.2020
  • Paikka: Milanosta San Remoon, Italia
  • Reitin pituus: 295 km
  • La Primavera eli ”kevät” on ajettu jo vuodesta 1907, yksi monumenteista
  • Verrattain tasainen reitti

E3 Harelbeke

  • Aika: 27.3.2020
  • Paikka: Harelbeke, Belgia
  • Reitin pituus: 200 km
  • Ensimmäinen

Gent-Wevelgem

  • Aika: 29.3.2020
  • Paikka: Deinzesta Wevelgemiin, Belgia
  • Reitin pituus: miehet 240 km, naiset 115 km

Dwars Door Vlaanderen

  • Aika: 29.2.2020
  • Paikka: Roeselaresta Waregemiin, Belgia
  • Reitin pituus: 200 km

Flanderin ympäriajo

  • Aika: 5.4.2020
  • Paikka: Flanderi, Belgia
  • Reitin pituus: 260 km
  • Nuorin monumenteista, ajettu vuodesta 1913 alkaen

Scheldeprijs

  • Aika: 8.4.2020
  • Paikka: Antwerp, Belgia
  • Reitin pituus: miehet 155 km

Paris-Roubaix

  • Aika: 12.4.2020
  • Paikka: Pariisista Roubaixiin, Pohjois-Ranska
  • Reitin pituus: 260 km
  • ”Klassikoiden kuningatar”, ”pohjoisen helvetti”.

Brabantse Pijl

  • Aika: 15.4.2020
  • Paikka: Brabant, Belgia
  • Reitin pituus: 205 km

Amstel Gold

  • Aika: 19.4.2020
  • Paikka: Limburg, Hollanti
  • Reitin pituus: 205 km
  • Ensimmäinen Ardennien klassikoista, joissa mäkispesialistit ovat vahvoilla

Tro-Bro Leon

  • Aika: 19.4.2020
  • Paikka: Bretagne, Ranska
  • Reitin pituus: 250 km

Flèche Wallonne

  • Aika: 22.4.2020
  • Paikka: Vallonia, Belgia
  • Reitin pituus: miehet 199,5 km, naiset 188,5 km

Liege-Bastogne-Liege

  • Aika: 26.4.2020
  • Paikka: Liegestä Bastogneen ja takaisin, Belgia
  • Reitin pituus: miehet 260 km, naiset 135 km
  • Vuodesta 1892 ajettu kisa päättää kevätklassikot

Suomen kevätklassikot

Suomen kevätklassikoksi on muodostunut Lattomeriajo Porin seudulla. Reitti kiertää useamman kierroksen Lattomeren peltoaukean ympäri. Tapahtuman ajankohta 2020 on 19.4.